VIIII 16.1.2017

Digitaalinen vuorovaikutuksen kenttä

Maailma on muuttunut viimeisen 20 vuoden aikana lähes kokonaan. Digitalisaatio on muuttanut maailmaa enemmän kuin sähkö aikanaa. Kutienkin suurin muutos on tapahtunut viimeisen 5 vuoden aikana. Digitalisuus on murtanut tapaamme toimia kaikessa työssä ja henkilökohtaisessakin elämässä. Sosiaalinen media on muuttanut tiedon jakamisen ja uutisoinnin lähes kokonaan.


Maailman muutos on väistämätön, kyse on siitä miten muutoksessa pysytään mukana. Tuotantolähtöisestä palvelun tuotannosta on luovuttava ja siirryttävä vuorovaikutuksen kentillä. Digitaalisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti.Pelkjkä digitaalinen vuorovaikutus ei riitä - vaan on oltava aina nämä kolme digitaalinen, fyysinen ja sosiaalinen, jotta vuorovaikutuksen kenttä on houkutteleva ja vetää puoleensa.

Digitalisuus mahdollistaa paljon, mutta se ei voi olla itseisarvo tekemiselle. Vaan ikkuna, joka kertoo siitä mitä olemme saaneet aikaan. Foibekartanossa se kertoo hyvästä ja onnellisesta elämästä. Se tukee Foibekartanon vision toteuttamista. Digitalisaatiota hyödyntämällä saadaan aikaan hyvää tarinaa, aitoja kokemuksia ja elämyksiä - saadaan kertoa siitä koko maailmalle.

Viestinnässä digitalisaatio on hyvin tärkeää. Pystymme ajasta ja paikasta riippumattomasti kertomaan reaaliajassa sen mitä teemme. Avoimesti. Tietoa ei voi eikä kannata pihdata. Hyviä tarinoita ja elämyksiä ei kannata piilottaa. Siitä ei ole mitään hyötyä. 

Maailma on siis muuttunut. Mutta vauhti vaan kiihtyy. Se muuttuu nopeammin ja kiivaammiin koko ajan. Voimme hahmotella ja miettiä tulevaisuutta ja sen mahdollisuuksia. Meidän on pystyttävä olemaan muutoksen hermolla koko ajan. Myös digitalisuus ja sosiaalinen media muuttuvat ja uusia ilmiöitä, ohjelmia, appseja ja toimintatapoja syntyy koko ajan. On oltava ajan hermolla, pidettävä mieli avoimena ja jatkettava ihmettelemistä. Pitää olla utelias ja kehittyä koko ajan. Oppia koko ajan muilta, itseltä ja maailmalta. 


Digitalisaatio ei kuitenkaan ole vain viestinnän väline ja sosiaalinen media. Se on myös keino tuottaa hyvää ja onnellista elämää. Tehdä asioita yhdessä asiakkaiden kanssa.

Valokuvat - muistot
Luonnon äänet
Musiikki
Kontaktointia läheisiin
Pelit ja muut ärsykkeet
Video
Muistin herättämisen väline
Liikunta - jumppaan osallistuminen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti